Palvelut

LVI-työt

LVI-työt laidasta laittaan aliurakointina | Tampere, Pirkanmaa

Olemme mukana toteuttamassa LVI-urakointia pääasiassa taloyhtiöille, julkiselle sektorille sekä yrityksille. Teemme aliurakointina mitkä tahansa alan työt, joissa tarvitaan lämpö-, vesi- ja ilmastointijärjestelmien saneeraus- tai asennustaitoa. Myös yksityiset kotitaloudet voivat kysyä meiltä apua LVI-töiden edessä.

Pidämme huolen, että LVI-työt valmistuvat varmasti ajallaan osana suurempaakin hanketta

Meistä asiakkaamme saavat luotettavan yhteistyökumppanin hankkeisiinsa. Meille on tärkeää pysyä sovituissa aikatauluissa ja hoidammekin hankkeissa oman osuutemme sovitussa ajassa. Käytämme työssämme varaosia ja menetelmiä, joilla tehdään varsin laadukasta jälkeä. Hyvin toteutettu kestää aikaa ja käyttöä sekä vaikuttaa tilojen viihtyisyyteen.

Ilmastointisuunnittelu

Ilmastointisuunnittelulla kohti terveellisempää ja laadukkaampaa ilmanlaatua | Tampere, Pirkanmaa

Hyvin suunnitellulla ilmastoinnilla saavutetaan haluttu ilmanvaihto poistamaan sisäilman epäpuhtauksia ja parantamaan ilman laatua. Huono sisäilma on terveysriski ja se aiheuttaa esimerkiksi tukkoisuutta ja väsymystä. Nykyajan laitteistoilla ilmastointia voidaan säädellä sen mukaan, miten sisätiloissa oleskellaan. Samalla asumisviihtyisyys paranee ja säästyy energiaa.

Ilmastointisuunnittelulla saadaan paras mahdollinen ilmanvaihto juuri sinun kiinteistöösi

Ammattilaisen tekemä ilmastointisuunnittelu löytää ratkaisut erilaisiin kiinteistöihin. Jokainen suunnitelma räätälöidään tapauskohtaisesti, jossa huomioidaan tilat ja henkilömäärät.  Myös laiteääni sekä kanaviston suunnitteluun liittyvät ulkoilman ja -tilojen olosuhteet eivät jää kokeneelta suunnittelijalta huomioimatta.

Ilmastointiasennus

Ilmastointiasennukset avaimet käteen -palveluna | Tampere, Pirkanmaa

Ilmastointiasennus on tehty meillä palveluksi, joka on asiakkaillemme vaivaton ja helppo valinta. Hoidamme kaiken, mitä ilmastoinnin asennus vaatii. Teemme suunnitelman, jonka mukaan asennamme koneet, poisto- ja tuloilmapäätelaitteet, venttiilit sekä ilmanvaihtokanavat eristeineen. Urakoimme taloyhtiöissä, yrityksissä sekä muissa julkisissa kohteissa kokemuksella, joka karttuu vain vuosien saatossa kertyneellä tieto-taidolla.

Ilmastointiasennusten lisäksi teemme myös säädöt ja mittaukset

Jotta ilmanvaihto toimii oikein, tulee ilmamäärien olla riittävät ja säädöt kaikin puolin kunnossa. Näin ilmanvaihdosta saadaan optimaalinen hyöty, joka vastaa sekä rakennuksen että sen käyttäjien hyvinvointia. Asennuspalvelun ja säätöjen lisäksi suoritamme kohteille ilmanvaihtojärjestelmien käyttöönottomittaukset.

Ilmastointihuolto

Ilmastointihuolto pitää ilmastointijärjestelmän kunnossa | Tampere, Pirkanmaa

Uusinkaan ilmastointilaitteisto ei säilytä tehoaan, ellei sitä huolleta säännöllisesti. IV-kanaviin kertyy helposti likaa, joka vaikuttaa ilmamäärien tasapainoon. Seurauksena on tunkkainen ilma, veto ja epämiellyttävä haju, pahimmillaan myös rakenteiden kosteusongelmat. Kanaviin kertyvä pöly saattaa aiheuttaa lisäksi paloturvallisuusriskin. Kun laitteet huolletaan kuntoon, samalla vaikutetaan sisäilman laatuun.

Merkkiriippumaton ilmastointihuolto

Teemme ilmastointijärjestelmille merkkiriippumatonta huoltoa. Suositeltava huoltoväli on noin 5-10 vuotta. Huolto riippuu käytössä olevasta järjestelmästä ja siitä, milla alueella kiinteistö on. Asiakkaat voivat tehdä kanssamme myös huoltosopimuksen, jolloin teemme huoltotyöt sovituin väliajoin.